TAIDOA ON HARRASTETTU SUOMESSA LÄHES 50 VUOTTA
Taido saapui Suomeen vuonna 1972
Ensimmäisenä taidon toi Suomeen japanilainen opiskelija Minoru Okanda 2.dan. Taidoa alettiin harrastaa Lahtelaisen judoseuran alajaostossa Genseidojossa. Ensimmäiset taidokat olivat Lahden Sugatan judokoita, joihin Okandan voimakas tekniikka ja nopea liikkuminen teki vaikutuksen.
OPPIA SAATIIN JAPANISTA
Taidon pioneerina Suomessa voidaan pitää lahtelaista Hannu Helmistä, joka siirtyi judosta taidoon heti vuonna 1972. Helminen matkusti yhdessä Okandan kanssa Japaniin Kitasaton Yliopistoon harjoittelemaan lajia 1973-1974. Tavoitteena oli tuoda lisäoppia Suomeen. Ensimmäinen matka kesti lähes kahdeksan kuukautta ja tuliaisina oli ruskea vyö. Lahdessa opettamista jatkoi sillä aikaa Kenji Uemura 4.dan.
NAISET PÄÄSIVÄT MUKAAN VUONNA 1976
Vuonna 1974 järjestettiin ensimmäinen virallinen alkeiskurssi ja 1976 naiset pääsivät mukaan alkeiskursseille. Vuonna 1978 Suomessa järjestettiin ensimmäiset taidon SM-kilpailut.
SUOMEN TAIDOLIITTO PERUSTETTIIN VUONNA 1981
Vuonna 1984 Suomen Taidoliitto ry liittyi Maailman Taidoliittoon (World Taido Federation, perustettu 1983). Samana vuonna Japanissa pidettiin kansainväliset taidokilpailut. Näissä kilpailuissa suomalainen Jukka Kirsi voitti sekä ottelussa että liikesarjoissa kultaa.
Junioreiden suomenmestaruudet ratkesivat ensimmäisen kerran vuonna 1984
Ensimmäiset joukkuelajien SM-kilpailut pidettiin vuorostaan vuonna 1986 ja ensimmäiset euroopanmestaruudet ratkottiin Ruotsin Uddevallassa 1987.
Taidon maailman-mestaruuksista on mitelty kaksi kertaa myös Helsingissä
Suomi isännöi kilpailuja sekä vuonna 1997 että vuonna 2013. Suomi isännöi myös EM-kilpailut vuonna 2003 Hollolassa.
Vuodesta 2011 Suomen Taidoliitto ry on ollut Suomen Karateliitto ry:n jäsen
31.12.2013 Suomen Taidoliiton purkauduttua sen jäsenseurat liittyivät suoraan karateliiton jäsenseuroiksi 1.1.2014 lähtien.
.
SUOMALAISET NAISTAIDOKAT MAAILMAN HUIPULLA
Japanissa heinäkuussa 2017 pidetyistä MM-kilpailuista nuori järvenpääläinen Suvi Nissinen nappasi hokei kultaa ja Nummelan Kumakain Laura Pellikka hopeaa. Lisäksi Pellikka saavutti MM-pronssia ottelussa.
.
SUOMESSA JÄRJESTETTIIN EM-KILPAILUT VUONNA 2019
Tampereella järjesteyt kilpailut toivat yhteen Euroopan parhaat taidokat yksilö- ja joukkuelajien EM-kilpailuin.
.
KORKEITA VYÖARVOJA SUOMALAISILLE
Jari Tuominen suoritti 8. dan hanshi -vyöarvon Tokiossa pidetyssä vyökokeessa vuonna 2022. Tuominen ja ruotsalainen Mikael Janssonin ovat ainoat taidokat Japanin ulkopuolella, joille on taidossa myönnetty korkea-arvoinen hanshi arvo. Johanna Ruokosalmi suoritti ensimmäisenä naisena Japanin ulkopuolella 7.dan vyöarvon vuonna 2023 ja jyväskyläläinen taidon monitaituri Henri Kosonen suoritti 7. dan vyöarvon vuonna 2024.
.
oliver waltari toi suomelle miesten ottelun mm-hopeaa
Japanissa heinäkuussa 2023 pidetyistä MM-kilpailuista Tampereen Taidon Oliver Waltari saavutti MM-pronssia ottelussa. Lisäksi suomalaiset taidokat saavuttivat joukkuelajeista kaksi pronssia ja kaksi hopeamitalia.
.