Aikuisten vyökoevaatimukset
Taidossa vöiden suorittaminen on yksilöllistä, jotkut edistyvät nopeammin esimerkiksi liikunnallisen tai kamppailulajillisen taustansa tai tiiviimmän harjoittelutahdin vuoksi. Vaatimustaso kasvaa, mitä pidemmälle edetään.
Suomessa pidettävissä Taidon vyökokeissa noudatetaan Nihon Taido Honin:in määrittämiä vyökoevaatimuksia. Vyökoetoiminnasta vastaa Taido Honin:n nimittämä Taidopresidentti. Taidopresidenttinä Suomessa toimii Jari Tuominen 8. dan hanshi. Taidopresidentin tukena toimivat seurojen vyökoepuoltajat sekä Suomen Taido Dan-yhdistys.
Vyökokeet ja koulutusvaatimukset >>
Vyökoekatselmus
Ennen vyökoetta seuran puoltaja katselmoi osaamista salilla. Katselmuksessa on huomattavasti laajempi sisältö kuin itse vyökokeessa, jossa suoritetaan vain kyseiseen kokeeseen kuuluva hokei ja ennalta suunniteltu otteluharjoitus eli kobo.
Vyökoekatselmus järjestetään 2-3 viikkoa ennen varsinaista vyökoetta ja sen tarkoitus on toimia puoltajan työkaluna kokelaiden teknisen osaamisen arvioinnissa.
Vyökoekatselmus toimii vyökokeen kenraaliharjoituksena, joten toiminta katselmustilaisuudessa on usein saman kaltainen kuin toiminta varsinaisessa vyökokeessa.
Katselmustilaisuudessa kokelaan suorituksia arvioidaan samaan tapaan kuin vyökokeessa, mutta pääpaino on ennen kaikkea asioiden osaamisessa kuin täysin virheettömässä suorituksessa. Katselmustilaisuudessa voi olla vyökoepuoltajan lisäksi myös muita seuran ylempiä daneja kokelaita katsastamassa.
Katselmuksen jälkeen kokelaille anetaan palautetta suorituksista ja vinkkejä siihen mihin vielä viimeisten viikkojen treenauksessa voi kiinnittää huomiota ennen vyökoetta. Katselmuksessa katsastaan myös taidon teorian osaamisen tasoa. Dan-kokelaat saavat Dan-vastauksen yhteydessä täytettäväkseen itsearviointikaavakkeen.